KoulutusOnline | Tiedostamattomat ennakkoluulot DEI. Kouluttaja Katja Toropainen Siirry sisältöön
Takaisin kurssilistaukseen

Tiedostamattomat ennakkoluulot DEI. Kouluttaja Katja Toropainen

Johtaminen ja Esihenkilötyö

Koulutuksen sisältö

Tiedostamattomat ennakkoluulot ovat syvälle juurtuneita ennakkokäsityksiä, opittuja olettamuksia, uskomuksia tai asenteita, jotka vaikuttavat ajatteluumme ja toimintaamme ilman, että tiedostamme niiden vaikutusta. Jokaisella meistä on tiedostamattomia ennakkoluuloja, jotka voivat pahimmillaan johtaa eriarvoiseen kohteluun ja syrjintään työympäristössä. Työpaikoilla nämä ennakkoluulot voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, kenen kanssa haluamme työskennellä, miten johdamme ja miten viestimme.

Tällä kurssilla käsitellään syitä sille, miksi ennakkoluuloja syntyy ja miksi niiden tunnistaminen ja ehkäiseminen ovat keskeisiä työpaikkojen inklusiivisuuden ja tehokkuuden kannalta. Kurssilla pureudutaan myös yleisimpiin ennakkoluuloihin, jotka vaikuttavat työyhteisöjen toimintaan. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta ennakkoluulojen vaikutuksista ja tarjota käytännön työkaluja niiden hallintaan ja vähentämiseen omassa toiminnassa.

Tule mukaan oppimaan, miten voit edistää avoimempaa ja inklusiivisempaa työympäristöä, jossa jokainen työntekijä voi kokea olevansa arvostettu ja hyväksytty omana itsenään.

Tietoja kouluttajasta: Katja Toropainen

Katja Toropainen on Inklusiivin perustaja ja toimitusjohtaja. Ennen Inklusiivia, Katja on työskennellyt mm. Slushin johtoryhmässä (Chief Program Curator) ja johdon konsultoinnissa. Katja on valmistunut maisteriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Kesto

19 min 0 s

Lisää kategoriassa Johtaminen ja Esihenkilötyö

Esihenkilön valmentava ote
Autatko sinä muita onnistumaan? Valmentavan johtajan tavoitteena on toimia onnistumisen…
Esihenkilön työyhteisötaidot
Minkälaiset työyhteisötaidot sinun tiimissäsi on? Myönteisten työyhteisötaitojen avulla työntekijät viritetään…
Esihenkilön ongelmanratkaisutaidot
Esihenkilönä kohtaat varmaankin paljon haastavia tilanteita, konflikteja, väärinkäsityksiä ja vaikeita…
Asiakaspalautteen voima. Kouluttaja Kari Korkiakoski
Yritysten saama palautteiden määrä laskee ja samanaikaisesti dataa kertyy yhä…
Asiakaskokemus kilpailuedun rakentajana. Kouluttaja Kari Korkiakoski
Yhä useamman yrityksen strategiassa lukee asiakaskokemus, mutta miten sen avulla…
Asiakasymmärryksen rakentaminen. Kouluttaja Kari Korkiakoski
Asiakasymmärrys koostuu palautteesta, datasta ja asiakkaiden käyttäytymisen ymmärtämisestä. Miten asiakkaiden…
Asiakaskokemus - tietoa, tunnetta ja toimintaa. Kouluttaja Kari Korkiakoski
Asiakaskokemuksesta puhutaan yhä enemmän, mutta mistä siinä itse asiassa on…
Näin teet yritykselle tavoitteellisen vastuullisuusohjelman. Kouluttaja Outi Toivanen
Tällä kurssilla opit rakentamaan yrityksellesi vastuullisuusohjelman, joka perustuu VSME-raportoinnin rakenteisiin…
PK-yritysten vapaaehtoinen vastuullisuusraportti VSME. Kouluttaja Outi Toivanen
VSME – Vapaaehtoisen vastuullisuusraportoinnin perusteet Tämä käytännönläheinen online-koulutus antaa pk-yritykselle…
Rohkeus 4. Rakenteellinen rohkeus. Kouluttaja Saana Rossi
Yksilöiden ja johtajien rohkeus on tärkeää, mutta todellinen vaikuttavuus syntyy…
Rohkeus 2. Virheistä oppimisen rohkeus. Kouluttaja Saana Rossi
Ovatko kaikki virheet samanarvoisia ja onko moka todella lahja? Videossa…
Rohkeus 3. Viisi tapaa kasvattaa rohkeutta. Kouluttaja Saana Rossi
Suuret muutokset alkavat pienistä teoista. Tässä videossa esitellään viisi Harvardissa…
Rohkeus 1. Mitä rohkeus on ja miksi se on tärkeää? Kouluttaja Saana Rossi
Rohkeudesta puhutaan paljon, mutta harvemmin pysähdymme pohtimaan, mitä se todella…
Monikulttuuristen tiimien johtaminen, osa 2. Kouluttaja Juho Nenonen
Monikulttuurinen työympäristö tarjoaa valtavia mahdollisuuksia ja yhtä suuria sudenkuoppia. Erin…
Monikulttuuristen tiimien johtaminen, osa 1. Kouluttaja Juho Nenonen
Monikulttuurinen työympäristö tarjoaa valtavia mahdollisuuksia ja yhtä suuria sudenkuoppia. Erin…
Mitä tehdä jos työ on liian helppoa tai vaikeaa. Kouluttaja Juho Nenonen
Miksi kehittyminen loppuu? Lapsena meillä on luontainen tarve kehittyä, mutta…
Muutos lähtee minusta. Kouluttaja Juho Nenonen
Kukaan ei voi muuttaa meitä, ellemme itse halua muuttua. Tai…
Miksi tiimityö epäonnistuu. Kouluttaja Juho Nenonen
Missä tiimi, siellä ongelma. Mutta jos tiimi on tarpeeksi hyvä,…
Miksi muutos epäonnistuu. Kouluttaja Juho Nenonen
Kuten klisee kuuluu: muutos on ainoa pysyvä. Ja kuten kliseet…
Anteeksianto ja tiimityö. Kouluttaja Juho Nenonen
Ihmisten väliset ongelmat ovat suuri jarru organisaatioiden tuottavuudelle. Monissa tiimeissä…
Rutiinien voima ja henkilökohtainen suorituskyky. Kouluttajat Tomi Viitala & Lasse Kukkonen
Valmennus tarjoaa konkreettisen rakenteen henkilökohtaisen suorituskyvyn ja arjen omistajuuden vahvistamiseen.…
Yhteispeli, erilaisuus ja voittava kulttuuri. Kouluttajat Tomi Viitala & Lasse Kukkonen
Tässä koulutuksessa pureudutaan tiimitason menestymiseen ja siihen, miten voittava kulttuuri…
Kehityskeskustelu 2.0. Kouluttaja Henrietta Aarnikoivu
Koulutuksessa kehityskeskustelu päivitetään vaikuttavaksi onnistumiskeskusteluksi ja istutetaan osaksi organisaatiossa käytävää…
Tuottava palautekulttuuri osa 2. Kouluttaja Juho Nenonen
Tässä valmennuksessa syvennytään käytännön työkaluihin, joiden avulla voidaan luoda tuottava…