KoulutusOnline | Onnistu etätyön johtamisessa. Kouluttaja Ville Ojanen Siirry sisältöön
Takaisin kurssilistaukseen

Onnistu etätyön johtamisessa. Kouluttaja Ville Ojanen

Johtaminen ja Esihenkilötyö

Koulutuksen sisältö

Oletko pohtinut, mikä tekee etätyön johtamisesta erityistä? Mitä silloin johdetaan, ja mitä pyritään saamaan aikaan? Tämän valmennuksen avulla otat haltuun toimivan etäjohtamisen perusteet. Toimivan etätyön etu verrattuna perinteiseen työhön on mahdollisuus saada enemmän ja parempaa aikaan vähemmässä ajassa. Hyvin johdettu etätyö lisää myös työntekijöiden tyytyväisyyttä. Etätiimin menestys riippuu kuitenkin suurilta osin siitä, miten sitä johdetaan.

Academy of Brainin koulutukset antavat konkreettisia, käytännönläheisiä keinoja työelämän ja arjen haasteisiin. Koulutukset kehittävät tärkeimpiä työelämätaitoja, yhteistyötä sekä itsensä ja muiden johtamista. Sisällöt keskittyvät psykologisten työelämätaitojen kehittämiseen. Koulutukset perustuvat käyttäytymistieteelliseen tutkimukseen ja vuosikymmenten käytännön kokemukseen. Sisällön laadusta vastaa Academy of Brainin asiantuntijaryhmä, jonka jäseniä ovat psykologi, FT Ville Ojanen, johdon coach Jarmo Manner ja professori Minna Huotilainen.

Kesto

1 tunti 0 min 0 s

Lisää kategoriassa Johtaminen ja Esihenkilötyö

Asiakaspalautteen voima. Kouluttaja Kari Korkiakoski
Yritysten saama palautteiden määrä laskee ja samanaikaisesti dataa kertyy yhä…
Asiakaskokemus kilpailuedun rakentajana. Kouluttaja Kari Korkiakoski
Yhä useamman yrityksen strategiassa lukee asiakaskokemus, mutta miten sen avulla…
Asiakasymmärryksen rakentaminen. Kouluttaja Kari Korkiakoski
Asiakasymmärrys koostuu palautteesta, datasta ja asiakkaiden käyttäytymisen ymmärtämisestä. Miten asiakkaiden…
Asiakaskokemus - tietoa, tunnetta ja toimintaa. Kouluttaja Kari Korkiakoski
Asiakaskokemuksesta puhutaan yhä enemmän, mutta mistä siinä itse asiassa on…
Näin teet yritykselle tavoitteellisen vastuullisuusohjelman. Kouluttaja Outi Toivanen
Tällä kurssilla opit rakentamaan yrityksellesi vastuullisuusohjelman, joka perustuu VSME-raportoinnin rakenteisiin…
PK-yritysten vapaaehtoinen vastuullisuusraportti VSME. Kouluttaja Outi Toivanen
VSME – Vapaaehtoisen vastuullisuusraportoinnin perusteet Tämä käytännönläheinen online-koulutus antaa pk-yritykselle…
Rohkeus 4. Rakenteellinen rohkeus. Kouluttaja: Saana Rossi
Yksilöiden ja johtajien rohkeus on tärkeää, mutta todellinen vaikuttavuus syntyy…
Rohkeus 2. Virheistä oppimisen rohkeus. Kouluttaja: Saana Rossi
Ovatko kaikki virheet samanarvoisia ja onko moka todella lahja? Videossa…
Rohkeus 3. Viisi tapaa kasvattaa rohkeutta. Kouluttaja: Saana Rossi
Suuret muutokset alkavat pienistä teoista. Tässä videossa esitellään viisi Harvardissa…
Rohkeus 1. Mitä rohkeus on ja miksi se on tärkeää? Kouluttaja: Saana Rossi
Rohkeudesta puhutaan paljon, mutta harvemmin pysähdymme pohtimaan, mitä se todella…
Monikulttuuristen tiimien johtaminen, osa 2. Kouluttaja Juho Nenonen
Monikulttuurinen työympäristö tarjoaa valtavia mahdollisuuksia ja yhtä suuria sudenkuoppia. Erin…
Monikulttuuristen tiimien johtaminen, osa 1. Kouluttaja Juho Nenonen
Monikulttuurinen työympäristö tarjoaa valtavia mahdollisuuksia ja yhtä suuria sudenkuoppia. Erin…
Mitä tehdä jos työ on liian helppoa tai vaikeaa. Kouluttaja Juho Nenonen
Miksi kehittyminen loppuu? Lapsena meillä on luontainen tarve kehittyä, mutta…
Muutos lähtee minusta. Kouluttaja Juho Nenonen
Kukaan ei voi muuttaa meitä, ellemme itse halua muuttua. Tai…
Miksi tiimityö epäonnistuu. Kouluttaja Juho Nenonen
Missä tiimi, siellä ongelma. Mutta jos tiimi on tarpeeksi hyvä,…
Miksi muutos epäonnistuu. Kouluttaja Juho Nenonen
Kuten klisee kuuluu: muutos on ainoa pysyvä. Ja kuten kliseet…
Anteeksianto ja tiimityö. Kouluttaja Juho Nenonen
Ihmisten väliset ongelmat ovat suuri jarru organisaatioiden tuottavuudelle. Monissa tiimeissä…
Rutiinien voima ja henkilökohtainen suorituskyky. Kouluttajat Tomi Viitala & Lasse Kukkonen
Valmennus tarjoaa konkreettisen rakenteen henkilökohtaisen suorituskyvyn ja arjen omistajuuden vahvistamiseen.…
Yhteispeli, erilaisuus ja voittava kulttuuri. Kouluttajat Tomi Viitala & Lasse Kukkonen
Tässä koulutuksessa pureudutaan tiimitason menestymiseen ja siihen, miten voittava kulttuuri…
Kehityskeskustelu 2.0. Kouluttaja Henrietta Aarnikoivu
Koulutuksessa kehityskeskustelu päivitetään vaikuttavaksi onnistumiskeskusteluksi ja istutetaan osaksi organisaatiossa käytävää…
Tuottava palautekulttuuri osa 2. Kouluttaja Juho Nenonen
Tässä valmennuksessa syvennytään käytännön työkaluihin, joiden avulla voidaan luoda tuottava…
Tuottava palautekulttuuri osa 1. Kouluttaja Juho Nenonen
Miksi palautteen antaminen ja vastaanottaminen voi olla niin vaikeaa? Tässä…
Psykologinen turvallisuus. Kouluttaja Juho Nenonen
Psykologinen turvallisuus on aihe, josta puhutaan paljon, mutta joka ymmärretään…
Sertifikaatti: Hallitustyön perusteet
Hallituksen keskeinen tehtävä on luoda edellytykset yrityksen pitkäjänteiselle menestykselle. Omistajien…